Mikäpä voisi olla suomalaislapsille tutumpi lastenohjelma kuin Pikku Kakkonen! Jo useampina vuosina Pikku Kakkosen torstai-iltojen juonnoista on vastannut viittomakielen tulkki Susanna Volanto. Susannan erottaa muista juontajista se, että hän viittoo samalla, kun puhuu. Toinen puheterapeutteja ilahduttava ilmiö on se, kun kuulee päiväkodeissa musisoitavan Kielinuppu-yhtyeen tahtiin. Kielinupun arkiseen sanastoon keskittyvillä, YouTubesta katsottavilla musiikkivideoilla laulaa varhaiskasvatuksen erityisopettaja Katri Kunnas – ja myös osassa videoita Katri viittoo. Mutta miksi Susanna ja Katri viittovat ja joko puhuvat tai laulavat samaan aikaan?
Silloin kun viittomia käytetään puhutun kielen rinnalla, puhutaan tukiviittomista. Tukiviittomien perusperiaate on se, että yksittäistä viittomakielestä lainattua viittomaa käytetään puhutun kielen mukana, yleensä korostamaan jotain ilmaisun merkityksen kannalta keskeistä sanaa. Englanninkielinen termi key word signing, onkin osuva käsite, sillä se viittaa juuri siihen, että vain viestin avainsanat viitotaan. Viittomakieli sen sijaan on kuurojen äidinkieli, mikä noudattaa omaa kielioppiaan. Pikku Kakkosessa on myös ilahduttavasti lapsille tehtyä viittomakielistä sisältöä. Esimerkiksi Nalle – viitotaan ja leikitään -ohjelma on viittomakielen lisäksi puhuttu suomeksi ja varsin hyvä myös yksittäisten viittomien harjoitteluun. Tukiviittomat ovat osa puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää, josta käytetään englannin kielestä muodostettua lyhennettä AAC (augmentative and alternative communication). Viittomien lisäksi muita AAC-keinoja ovat esimerkiksi yksittäiset kuvat, laajemmat kuvalliset kommunikointikansiot tai -sovellukset ja puhelaitteet. (Launonen ym., 2022; Tikoteekki, 2018).
Jotkut voivat tarvita ilmaisunsa tai ymmärtämisensä avuksi jotain AAC-keinoa läpi elämän, mutta osa tarvitsee tukea vain lyhyemmän ajan. Tukiviittomia käytetäänkin tavanomaisesti juuri silloin, kun lapsen kielelliset taidot ovat viivästyneet, ja kun puhetta tukevien keinojen käytön oletetaan olevan väliaikaista. Tukiviittomat tarjoavat puhutun kielen rinnalle näkemiseen perustuvan kanavan omaksua ja käyttää kieltä, mikä voi olla pelkästään kuulonvaraista hahmottamista helpompaa. Kun henkilö puhuu ja viittoo samaan aikaan, viesti välittyy visuaalista ja auditiivista kanavaa pitkin. Tämä niin sanottu multimodaalisuus vahvistaa viestin muistijälkeä ja tukee sen omaksumista (van Berkel-van Hoof ym., 2016). Tukiviittomien käyttö on perusteltua, jos lapsella on kielellisiä haasteita (esim. kehityksellinen kielihäiriö), koska viittoma kiinnittää lapsen huomion ja konkretisoi puhutun merkitystä, millä voi olla apua puheen ymmärtämisessä (Miettinen ym., 2016). Tukiviittomia käyttäessään puhuja luontaisesti hidastaa puhettaan ja painottaa sanoja eri tavoin, mikä voi myös auttaa ymmärtämään puhetta (Kontinen, 2015). Lisäksi tukiviittomat toimivat lapsen omana ilmaisukeinona silloin, jos puheella kommunikointi ei vielä ole ajankohtaista (Launonen ym., 2022). Puhuminen itsesään onkin varsin monimutkaista. Puheessa tarvitaan taitoa hakea mentaalisesta sanastosta kohdesana- tai ilmaus, taitoa suunnitella sen kieliopillinen ja äänteellinen rakenne ja taitoa motorisesti tuottaa kyseinen ilmaus. Sen lisäksi puhuja saa palautteen puheestaan kuulon ja muiden aistijärjestelmien kautta. Niinpä puhuminen onkin monimutkainen kognitiivisten, kielellisten ja motoristen taitojen yhdistelmä. (Kunnari & Savinainen-Makkonen, 2020). Viittomien tuotossa kaikkia edellä mainittuja elementtejä ei tarvita, mikä voi helpottaa kommunikointia (Baumann Leech & Cress, 2011). Toisaalta viittomakin on symboli, joka lapsen täytyy ymmärtää ja muistaa. Vandereetin ym. (2011) tutkimuksessa todettiin, että ne lapset, joilla oli paremmat kognitiiviset ja puheen ymmärtämisen taidot, omaksuivat myös helpommin viittomia. Viittoman omaksuminen edellyttää myös kykyä jäljitellä (van Berkel-van Hoof ym., 2016). Jäljitteleminen voi olla vaikeaa esimerkiksi pienille lapsille, joilla on autismikirjon häiriö (esim. Loukusa, 2022a). Tällöin kuvien käyttö voi tukea kommunikointitaitoa viittomaa paremmin.
Joskus tukiviittomista ja muista AAC-keinoista (esim. kuvista) puhuttaessa mietityttää, hidastavatko ne puheen omaksumista. Tutkimustietoa aiheesta on tehty yllättävän vähän ja tehdyt tutkimukset ovat olleet pitkälti tapaus- tai monitapaustutkimuksia, joissa tutkittavia on ollut vähän. Kuntoutustutkimusten tekeminen on ylipäänsä kallista ja aikaa vievää. Lisäksi samankaltaisten tutkittavien löytäminen on haastavaa, minkä vuoksi kuntoutustutkimuksia toteutetaan harmillisen niukasti tai ne ovat lähinnä tapaustutkimuksia. Joka tapauksessa olemassa oleva tutkimus osoittaa, että AAC-keinojen, mukaan lukien tukiviittomien, käyttö ei suinkaan hidasta puheen kehitystä, vaan voi päinvastoin nopeuttaa sitä ja lisätä puhutun kielen määrää (Baumann Leech & Cress 2011; Millar ym., 2006; Pattison & Robertson, 2016; ks. myös Kontinen, 2015; Walters ym., 2021). Laajempia katsausartikkeleita tai meta-analyysejä, joissa olisi tutkittu pelkästään tukiviittomien vaikutusta kielellisiin taitoihin ei tiettävästi ole tehty. Sen sijaan löytyy muutamia katsauksia, joissa on arvioitu laajasti erilaisten AAC-keinojen (viittomat ja/tai kuvat, kommunikointilaitteet) käyttöä niiden henkilöiden kommunikointitaitoihin, joilla on mm. autismi ja kehitysvamma (Millar ym., 2006; Syriopoulou-Delli & Eleni, 2021) tai Downin oireyhtymä (Barbosa ym., 2018). Näiden tutkimusten mukaan AAC-keinojen käyttö voi lisätä niitä käyttävien henkilöiden puheen määrää, aloitteellisuutta ja osallisuutta eri tilanteissa.
Jos lapsen puheilmaisu on niukkaa tai epäselvää ja jos ympäristö ei ymmärrä lasta, turhautuminen tai tilanteista vetäytyminen on lapselle luonnollinen reaktio. Mahdollisuus ilmentää omia tarpeita, toiveita ja mielipiteitä on ensiarvoisen tärkeää itsetunnon ja elämänlaadun kannalta. AAC-keinojen käyttö voi vähentää lapsen kommunikointitilanteisiin liittyvää kuormitusta, turhautumista ja stressiä sekä lisätä hänen osallistumistaan sosiaalisissa tilanteissa ja tuoda kommunikointiin onnistumisen elämyksiä. Tämä jo itsessään voi auttaa puheen tuotossa, kun paine puhumisesta väistyy (Baumann Leech & Cress, 2011; Miettinen ym., 2016). Jos lapsella ei ole toimivaa kommunikointia, on erittäin tärkeää, että hänen kanssaan kokeillaan erilaisia vaihtoehtoisia keinoja viestiä, ja tukiviittomat voivat olla yksi väline. Toisaalta van Berkel-van Hoofin ym. (2016) tutkimuksen mukaan lapset, joilla on kehityksellinen kielihäiriö, eivät hyötyneet tukiviittomien käytöstä uusien sanojen omaksumisessa. van Berkel-van Hoofin ym. (2016) tutkimus oli kokeellinen ja opeteltavat uudet sanat olivat epäsanoja. Tutkijat perustelivat tutkimushavaintoaan sillä, että monikanavaisuus saattoi kuormittaa lapsen kykyä prosessoida uutta tietoa. Kehitykselliseen kielihäiriöön onkin liitetty prosessointikapasiteetin kapeutta (ks. esim. van Berkel-van Hoof ym., 2016). Tuoreessa tutkimuksessaan myös Anna Kautto (2024) on huomannut tiedonkäsittelyn nopeuden ja kuulotiedon käsittelyn liittyvän kielellisiin taitoihin. On myös osoitettu, että lapset, joilla on kehityksellinen kielihäiriö, tarvitsevat huomattavan paljon toistoja omaksuakseen uutta informaatiota (Storkel ym., 2019). Tämän vuoksi AAC-keinoa mietittäessä on tärkeää kokeilla sekä kuvia että viittomia ja malttaa mallittaa näiden käyttöä lapselle useita kertoja arjen eri tilanteissa.
Kuten kielenoppimisessa yleensä, myös tukiviittomien omaksumisessa on oleellista, että lapsi voi kasvaa sellaisessa ympäristössä, jossa häntä taitavampi kommunikointikumppani mallittaa, miten kieltä käytetään. Tukiviittomien osalta tämä tarkoittaa siis sitä, että aikuinen mallittaa lapselle viittomaa samalla, kun puhuu. Mallittamista on se, että aikuinen viittoo esimerkiksi ulos, kun ollaan menossa ulos. Tai aikuinen viittoo kengät, kun kenkiä puetaan, tai auto, kun autolla leikitään. Jotta lapsi voi oppia symbolin eli viittoman merkityksen, hän tarvitsee kontekstin mihin symboli liittyy – vastaavasti kuin puhetta oppiessaan. Tärkeää on, että viittomia mallitettaessa lapsen tarkkaavuus on suuntautunut kyseiseen asiaan ja lapsi on siitä kiinnostunut. Kuten puheterapeutti Soile Loukusa (2022b) on oivaltavasti kirjoittanut, lapsen oppimiskyky on siellä, missä on lapsen kiinnostuskin.
Tämän blogin kirjoittajan omat lapset ovat varttuneet innokkaan puheterapeuttiäidin kasvatuksessa, ja heidän kanssaan on käytetty tukiviittomia pienestä pitäen, vaikka heidän kielellinen kehityksensä on edennyt tyypillisesti ja he ovat kuulleet normaalisti. He omaksuivat muutamia heitä motivoivia viittomia (esim. tutti, lisää) jo ennen kuin puhetta ilmaantui. He siis olivat nähneet äidin mallittavan lisää-viittomaa ruokapöydässä lukemattomat kerrat ja alkoivat myös jossain kohtaa tätä itse käyttää, ennen kuin ilmaisivat saman asian puheella. Mutta kannattako näin tehdä ja tukeeko tämä lapsen kielellistä kehitystä? Näiden niin kutsuttujen vauvaviittomien käyttöä on perusteltu sillä, että lapsella on kommunikatiivista halua ja aloitteellisuutta jo ennen kuin puheen tuotto on motorisesti mahdollista. Karkeamotorinen kehitys sen sijaan mahdollistaa viittomien käytön jo aiemmin (ks. Fitzpatrick ym., 2014). Käyttäähän lapsi eleitä, kuten osoittamista ja vilkuttamista jo ennen kuin puhe ilmaantuu. Vauvaviittoma-hakusanalla (tai baby signs) löytää monenlaisia nettisivuja, joissa vauvaviittomien todetaan hyödyttävän laaja-alaisesti lapsen omaa ilmaisua, puheen ymmärtämistä, ajattelutaitoja sekä vähentävän turhautumista ja tukevan lapsen ja vanhemman välistä kiintymyssuhdetta – kaikki varsin tärkeitä varhaiskehitykseen liittyviä teemoja. Fitzpatrcikin ym. (2014) useita tutkimuksia koostavassa katsausartikkelissa todetaan, että olemassa olevan tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan voida väittää vauvaviittomien edistävän tyypillisesti kehittyvien, kuulevien lasten kielellisiä taitoja tai vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta. Toisaalta tutkimustietoa on niukasti ja eivät vauvaviittomat missään tapauksessa ole haitallisiakaan. Senpä vuoksi niitä voi kaikin mokomin käyttää, jos se perheelle sopii ja vanhempi kokee siitä saatavan iloa tai positiivisia kokemuksia vauvan kanssa kommunikointiin. Kuten aiemmissakin Tiedonkiteitä-blogiteksteissä, niin myös tässä kirjoituksessa voidaan todeta, että kaikkein tärkeintä lapsen kehityksen ja kasvun kannalta on turvallinen ja läsnä oleva vuorovaikutus lapsen ja häntä hoitavan aikuisen välillä. Turvaa lapselle tuo myös se, jos hänelle mahdollistetaan puhetta tukeva kommunikointimuoto silloin, kun puhe viipyy eikä ilmaannu ikäodotusten mukaisesti. Tässä tukiviittomat ja/tai kuvat ovat ensiarvoisen tärkeitä keinoja, joiden käyttö kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain.
Muista nämä:
- jos lapsi ei pysty ilmaisemaan itseään riittävän tehokkaasti puheella, on tärkeää tarjota hänelle puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja (AAC-keinoja), kuten esimerkiksi tukiviittomia tai kuvia
- AAC-keinojen käyttö helpottaa puheen ymmärtämistä
- AAC-keinojen käyttö tukee puheen omaksumista, ei hidasta sitä
- lapsi omaksuu AAC-keinojen käytön, kun lapsen lähipiri käyttää niitä itsekin ja mallittaa niiden käyttöä lapselle
Lähteet:
Barbosa, R., de Oliveira, A., de Lima Antão…. & de Abreu, L. (2018). Augmentative and alternative communication in children with Down’s syndrome: a systemetic review. BMC Pediatrics, 18:160.
Baumann Leech, E.R. & Cress, C.J. (2011). Indirect falicitation of speech in a late talking child by prompted production of picture symbols or signs. Augmentative and Alternative Communication, 27, 40–52.
Fitzpatrick, E.M., Thibert, J., Grandpierre, V., Johnston, J.C. (2014). How HANDy are baby signs? A systematic review of the impact of gestural communication on typically developing, hearing infants under the age of 36 months. First Language, 34, 486–509.
Kautto, A. (2024). Domain-general mechanisms underlying individual differences in language acquisition. Väitöskirja. Turun yliopisto.
Kontinen, J. (2015). Kerro kuvin ja viittomin. Opinnäytetyö. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsinki.
Kunnari, S. & Savinainen-Makkonen, T. (2020). Äänteelliset taidot. Teoksessa E. Niemitalo-Haapola, S. Haapala & S. Ukkola. (toim.). Lapsen kielenkehitys. Vuorovaikutuksen, leikin ja luovuuden merkitys. (s. 59–77). PS-Kustannus.
Launonen, K., Neuvonen, K. & Savolainen, I. (2022). Puhetta tukeva viestintä arjen kuntoutuksessa. Teoksessa S. Kunnari & M. Laasonen (toim.). Lasten kielelliset vaikeudet. Haasteiden tunnistaminen ja kuntoutus. (s. 332–352). PS-Kustanus.
Loukusa, S. (2022a). Autismikirjoon liittyvät kielelliset vaikeudet. Teoksessa S. Kunnari & M. Laasonen (toim.). Lasten kielelliset vaikeudet. Haasteiden tunnistaminen ja kuntoutus. (s. 105–124). PS- Kustannus.
Loukusa, S. (2022b). Pragmaattisen kommunikaation kuntoutus. Teoksessa S. Kunnari & M. Laasonen (toim.). Lasten kielelliset vaikeudet. Haasteiden tunnistaminen ja kuntoutus. (s. 292–309). PS- Kustannus.
Miettinen, L., Heikkinen, E., Juhala, S., Suvanto, A., Vikkula, L. & Vuorio, E. (2016). Kielellisen erityisvaikeuden kuntoutus – Hyvät puheterapiakäytännöt. Suomen Puheterapeuttiliitto ry. Saatavilla osoitteessa: https://puheterapeuttiliitto.fi/wp-content/uploads/2018/06/Kielellinen_erityisvaikeus.pdf
Millar, D.C., Light, J.C., Schlosser, R.W. (2006). The impact of augmentative and alternative communication intervention on the speech production of individuals with developmental diasbilities: a research review. Journal of Speech, Language, and Hearing Research, 49, 248–264.
Pattison, A.E. & Robertson, R.E. (2016). Simultaneous presentation of speech and sign prompts to increase MLU in children with intellectual disability. Communication Disorders Quarterly, 37, 141–147.
Storkel, H.L., Komesidou,R., Pezold, M.J., Pitt, A.R., Fleming, K.K. & Swinburne Rominea, R. (2019).
The impact of dose and dose frequency on word learning by kindergarten children with developmental language disorder during interactive book reading. Language, Speech, and Hearing Services in Schools, 50, 518–539.
Syriopoulou-Delli C.K. & Eleni, G. (2021). Efectiveness of different types of augmentative and alternative communication (AAC) in improving communication skills and in enhancing the vocabulary of children with ASD: a Review. Review Journal of Autism and Developmental Disorders. https://doi.org/10.1007/s40489-021-00269-4
Tikoteekki (2018). Viittomat kommunikoinnissa. Saatavissa osoitteesta:: https://papunet.net/wp-content/uploads/2023/10/viittomat_kommunikoinnissa_netti_2018.pdf
van Berkel-van Hoof, L., Hermans, D., Knoors, H. & Verhoeven, L. (2016). Benefits of augmentative signs in word learning: Evidencefrom children who are deaf/hard of hearing and children withspecific language impairment. Research in Developmental Disabilities, 59, 338–350.
Vandereet, J., Maes, B., Lembrechts, D. & Zink, I. (2011). Expressive vocabulary acquisition in children with intellectual disability: Speech or manual signs? Journal of Intellectual Disability & Developmental Disabilities, 36, 91–104.
Walters, C., Sevcik, R.A., Romski, M. (2021). Spoken vocabulary outcomes of toddlers with developmental delay after parent-implemented augmented language intervention. American Journal of Speech-Language-Pathology, 30, 1023–1037.
Blogin kirjoittaja Leena Mäkinen on tutkijataustainen, tieteestä innostuva puheterapeutti. Tällä palstalla hän kirjoittaa tutkimustietoa hyödyntäen puheterapeutin arjessa esiintyvistä ilmiöistä.
